Kirjaudu

Blogikirjoitukset VAIN omalla nimellä

9.2.2010 11.23 | Juhani Putkinen | Yleinen

US-blogien sääntö: ”Voit valita blogisi käyttäjätunnuksen vapaasti, mutta edellytämme kirjoittamista omalla nimellä.”

Valitettavasti sitä ei noudateta. Jotkut ”nilviäiset” vielä kaiken hyvän lisäksi pettävät lukijoita esiintymällä väärällä nimellä - esimerkiksi ”laurimunkisto”. Tämä otus perusteli seuraavasti:

”US blogeihin kirjoittaa moniakin eri nimimerkkejä. Jotkut jopa julkaisevat omia blogikirjoituksia nimimerkillä, eikä niihin puututa millään tavalla, joten kaipa tuo ihan sallittua on.”

Olen esittänyt Uudelle Suomelle, että kirjoittajat identifioitaisiin esimerkiksi pankkitunnusten avulla. Vastauksena sain, että siitä on kustannuksia. Itse olisin valmis myös maksamaan vaikkapa kohtuullisen vuosimaksun siitä, että US näyttäisi minun olevan identifioitu kirjoittaja.

Pankkitunnusten lisäksi identifiointiin on tietysti muitakin keinoja. Blogistilta voitaisiin vaikkapa edellyttää, että hän käyttää valokuvana sellaista valokuvaa itsestään, että hän on selvästi siitä kuvasta  tunnistettavissa. Lisäksi hän näyttäisi henkilöllisyystodistuksensa toimituksessa tai lähettäisi kopion henkilöllisyystodistuksestaan - jonka jälkeen saisi käyttäjätunnuksen ja salasanan.

Kirjoittajat siten klassifioitaisiin: identifioituihin, rekisteröityihin ja vieraisiin.

Vieraiden, eli anonyymien kommentit voisi jokainen bloggaaja kieltää tai sallia halunsa mukaisesti. Esimerkiksi nimen väri voisi osoittaa onko kyseinen kirjoittaja identifioitu.

Sama uutisten kommentoinnissa. Anonyymit vain ennakkosensuurin kautta. Rekisteröityneiden (antaneet varmennetut yhteystietonsa toimitukselle) kommentit voisivat tulla näkyviin ilman ennakkotarkastusta ja identifioidut kirjoittajat voitaisiin näyttää vaikka värillä - ehkä myös näyttää kuva.

Polttaminen (energiantuotanto) tappaa

8.2.2010 16.54 | Juhani Putkinen | Yleinen

Uusi Suomi uutisoi tänään USAssa sijaitsevassa maakaasuvoimalassa sattuneesta räjähdyksestä, jossa kuoli ja loukkaantui merkittävä määrä ihmisiä. Erilaisissa jotakin polttavissa voimalaitoksissa tapahtuvat kuolemaan johtavat onnettomuudet eivät ole harvinaisia.

Puhumattakaan siitä, että jo pelkästään hiilikaivoksissa tapahtuvissa onnettomuuksissa kuolee vuosittain suuruusluokkaa 10 000 ihmistä (siis enemmän kuin 1000 ja vähemmän kuin 100 000).

Kivihiilen, turpeen, hakkeen ja erilaisten pottoaineiden kuten dieselöljyn polttamisesta aiheutuvat pienhiukkaset ja muut myrkyt tappanevat vuosittain paljon enemmän ihmisiä kuin niissä hiilikaivosonnettomuuksissa kuolee.

Kun energiantuotanto on ihmisille välttämätöntä, niin erilaisia tuotantomuotoja hyvyysjärjestykseen pistettäessä kannattaa huomioida myös eri tuottantomuotojen tuottamat ruumiit.

Ydinvoima on erittäin turvallinen tapa tuottaa energiaa - lisäksi se on ympäristöystävällinen ja halpa tapa tuottaa energiaa. Vesivoimakin on turvallinen, ympäristöystävällinen ja halpa tapa tuottaa sähköä.

Ydinvoima varteenotettava tapa

7.2.2010 14.47 | Juhani Putkinen | Yleinen

Suomessa ydinvoima tulee olemaan tulevaisuudessakin ainoa varteenotettava tapa tuottaa riittävästi sähköä ympäristöystävällisesti ja halvalla.

Vesivoimaa voidaan rakentaa Suomeen lisää, mutta kuitenkin hyvin rajallisesti. Vesivoima on toinen järkevä tapa, ydinvoiman lisäksi, tuottaa Suomessa sähköä ympäristöystävällisesti ja halvalla.

Tuulivoiman lisärakentamisessa Suomeen EI ole mitään järkeä. Aurinko EI anna Suomessa energiaa juuri talvipakkasilla kun energiaa todella tarvittaisiin.

Suomessa eivät ole järkeviä myöskään vuorovesi- tai aaltovoimalat.

Polttaminen on erittäin saastuttavaa, joten siitä on luovuttava. Kaikki kivihiilen ja öljyn polttamiseen perustuva energiantuotanto (myös kaukolämpö) kannattaa korvata ydinvoimaloilla. Hakkeen polttaminenkin saastuttaa, eikä metsää saisi ryöstää.

Sähköautojen lataukseen tulee Suomessa kulumaan noin yhden suuren ydinreaktorin verran sähköä.

Uusien nestemäisten polttoaineiden (mm. lentokoneita varten) tuotantoon tulee kulumaan hyvin runsaasti ydinvoimalla tuotettavaa sähköä.

Sähkö on välttämättömyyshyödyke, jota on tuotettava niin paljon kuin sitä kulutetaan.

Halpa sähkö on hyvin tärkeää Suomen kilpailukyvyn ja siten suomalaisten hyvinvoinnin kannalta.

Rakennettakoon ensialkuun - vuoteen 2020 mennessä - Suomeen NELJÄ uutta suurta ydinreaktoria. Päätöksiä tehtäessä on huomioitava kokonaisvaikutus, eikä saa tunteilla.

Oksia ei saa ryöstää metsistä

6.2.2010 18.11 | Juhani Putkinen | Yleinen

Olen kirjoittanut vuosikausia, ettei oksia ja kantoja saa viedä metsistä - nyt tutkijat sanovat samaa.

Kirjoitin asiasta mm. tässä puolukkareissblogissani.

Metsäntutkimuslaitoksen, Ympäristökeskuksen ja Helsingin Yliopiston tutkimuksessa todetaan, ettei myöskään normaalin hiilikierron kannalta ole järkevää viedä metsästä ”haketta”. Sekin osoittaa biovillityksen biovouhotukseksi.

Valtava Leninin patsas Moskovaan

4.2.2010 18.53 | Juhani Putkinen | Yleinen

Moskovaan aiottiin tehdä valtavan suuri kongressien palatsi, jossa otettaisiin Moskovan johtoon maailman siihen saakka vapaana olleista valtioista viimeinenkin. Palatsia alettiin rakentaa juuri ennen sotaa – jonka piti johtaa koko maailman valloittamiseen. Kun maailmanvalloitus ei sitten onnistunutkaan kiitos Saksan ennakoivan hyökkäyksen itään 22.6.1941, niin sitä palatsia ei sitten lopulta rakennettukaan.
 
Lainaan tähän suomentamaani Viktor Suvorovin kirjaa Viimane Vabariik (Viimeinen Tasavalta), joutuen tietenkin lyhentelemään rajusti:
 
”Siis, annettiin käsky tehdä erittäin suuri Leninin pää. Hyvin suuri. Niin suuri, että se sisälle mahtuisi kongressisali. Sellaisen pään oheen piti tehdä samassa mittakaavassa oleva vartalo. Tehtiin karkeita laskelmia. Selvisi, että torson pitäisi joka tapauksessa olla paksumpi kuin Kremlin Spasskitorni. — Toveri Leninillä oli, kuten kaikki tietävät, yksi käsi aina ojennettuna eteen ja ylös. Leninin käsi näytti proletariaatille aina suuntaa: ”Te olette oikealla tiellä toverit!” — Ja jälleen uusi ongelma: mihin suuntaan Leninin käden pitää osoittaa? — Päätettiin näin: meidän tarkoituksenamme on toteuttaa maailmanvallankumous, koko maailma alkaa kuulumaan meille. Siten Leninin on osoitettava koko maailmaa. Sen lisäksi Leninin on osoitettava valoisaan tulevaisuuteen. Siitä syystä Leninin patsaan alle piti rakentaa sähköinen käyttölaite (tai useampia) ja patsaan piti pyöriä jatkuvasti: aurinko nousee idästä – Lenin näyttää sinnepäin. Aurinko liikkuu taivaankannella eteenpäin, leninistinen käsi osoittaa kuitenkin sen suuntaan. Kaksikymmentäneljä tuntia ja patsas on pyörinyt täyden kierroksen. Ja kaikki alusta … Vuosisatoja! Vuosituhansia! Ainiaaksi!
Mutta insinöörien mietintätehtävä ei suinkaan loppunut siihen, vaan vasta alkoi. Eihän Leninin patsasta saa niin vain jättää maan pinnalle. Ei saa. Patsas pitää nostaa vastaavalle alustalle. Kun patsas itse on korkeampi kaikista Kremlin torneista, millainen sitten pitäisi olla sen alusta? Satametrinen? Kaksisataa? Kolmensadan metrin korkuinen? Ei tietenkään. Kolmesataa on liian vähän. Eiffeltorni Pariisissa on kolmesataa metriä. Tämän pitää olla korkeampi. Ja sinne ylös pitää paikoittaa Lenin-tuuliviiri. Pyöriköön siellä kuten kultainen tanssija. Tuijotetaan silmät päästä – maailman korkein rakennelma ja Lenin-tanssija sen huipussa.
Monumentin alustaan päätettiin rakentaa Maailmanvallankumouksen museo, maailman suurin kirjasto, Marxin ja Engelsin Instituutti, lisäksi Leninin Instituutti, työläisklubit ja suuri sali – maailman suurin sali.
Salit ja porraskäytävät – punaista ja mustaa graniittia, valkoista ja vaaleanpunaista marmoria, malakiittiä, labradoria. Oviverhot – kultabrokadia.
Unettomina öinä insinöörit etsivät ratkaisuja tuhansiin ongelmiin: millaiset hissit? Miten suuri kuorma? Nojatuoleilla vaiko ilman? Miten ilmastointi toimii? Entä huoneiden lämmitys? Miten varmistaa pääsaliin oikeanlainen akustiikka. Kun pääsalissa rikkoutuu lamppu, niin miten se vaihdetaan seitsemänkymmenen metrin korkeudessa?
Mutta ratkaisut löydettiin: vaatenaulakot kuljetinperiaatteella kymmeniä tuhansia ihmisiä varten, poletti sisään ja juuri sinun päällystakkisi on kohta paikalla. Ravintoloiden sisustus tulee, tietenkin, veljestasavaltojen kansallisessa hengessä, samoin parhaita perinteitä seuraavat keittiöt: venäläinen, ukrainalainen, puolalainen, saksalainen, italialainen, ranskalainen ravintola… Patsaan alustaan piti tulla vielä paljon: kahvioita, leposaleja jne. jne. Maan alla kompleksille piti tulla metrolinja, että maanalaisesta linnasta voisi suoraan astua marmoristen koristeiden ja järkyttävän yltäkylläisyyden, kauneimman rauhanpalatsin, katoamattomaan loistoon…
Kaikkea sitä kuvattiin kahdella sanalla – Kongressien Palatsi (v. k. Dvorets Sjezdov – DS). Kansankielellä Paabelin torni.
Rakentaminen vasta alkoi, mutta metrolinja oli jo olemassa, avattiin uusi metroasema ”Kongressien Palatsi”.
Kongressien Palatsia varten varattu paikka oli suurenmoinen. Aiemmin siinä suoraan Kremlin luona Moskovajoen kohdalla seisoi ylpeästi Kristus Vapahtajan pääkirkko – koko Venäjän pelastajan symboli, joka valmistui puolen vuosisadan kuluessa valtion parhaiden mestareiden työnä, kirjoneet ja kaunistaneet suurimmat taidemaalarit ja kuvanveistäjät. Kirkko ojentautui taivaaseen Venäjän talonpoikien, työläisten, opettajien ja kaupustelijoiden, näyttelijöiden ja sotilaiden työllä hankituin kopeekoiden avulla, mutta myös sillä rahalla, jonka olivat lahjoittaneet kauppiaat ja aateliset.
Toverit kommunistit panivat Vapahtajan pääkirkon kivijalkaan tarpeellisen määrän dynamiittia ja räjäyttivät sen. Juuri sen Venäjän symbolin raunioille aiottiin rakentaa uusi symboli. Kommunistit eivät tunnustaneet Isänmaata, eikä Isänmaallista sotaa, he eivät tunnustaneet Venäjää itseäänkään. Venäjän entisen symbolin paikalla Moskovan keskustassa erotettiin maa-alue pakkotyöläisten leiriä varten ja kaivettiin valmiiksi kuoppa perustuksia varten.
Sitten juntattiin maahan tuhansia tonneja ruostumatonta terästä (merkkiä DS), valettiin kymmeniä tuhansia tonneja betonia (sementtimerkki samoin DS) ja teräksinen ristikko alkoi ojentumaan taivaaseen … Rakennettiin sementtitehdas, joka tuotti maailman parasta vaaleansinistä sementtiä, Magnitokorskissa käynnistettiin valssauslinja, joka muotoili teräsrakenteita. Niitä valmistettiin tarkimpien standardien mukaisesti, korkeimmalla huolellisuudella. Pelkästään runkoa varten valmistettiin kolmesataatuhatta tonnia parasta terästä. Siitä teräksestä olisi voinut valmistaa 10 000 kpl T-34 panssarivaunuja ja aseistaa niillä kymmenen panssariarmeijaa. Käynnistettiin kombinaatti, joka alkoi käsittelemään puuta erityisellä tavalla, ettei se palaisi, eikä jäisi ominaisuuksiltaan alle metalleille. Ja vielä yksi kombinaatti, joka alkoi valmistamaan siitä puusta ikuisia huonekaluja DS:ää varten. Ja vielä yksi kombinaatti: marmorilevyjen valmistamiseksi, että muotoilla sisätiloja. Levyjä tarvittiin runsaasti. Ja vielä yksi kombinaatti: graniittisia monikulmioita ja –levyjä ulkoiseen viimeistelyyn. Kirgisian suojelluissa metsissä alkoivat kirveet paukkumaan ja sahat vinkumaan – pakkotyöläiset kaatoivat vuosisatoja vanhoja puita. Koko Liitosta alkoivat Moskovaan saapumaan kuljetusjunat: setriä, petsattua tammea, pyökkiä, karjalan koivua, pähkinäpuun juuria – salonkien viimeistelyyn! Uralissa vangit hioivat malakiittiä. Ja Dneprin koskilla silitettiin graniittipalikoita.
Moskovaan tuotiin koko valtakunnasta parhaat mestarit: pitsinvirkkaajat, kultabrokadin tekijät, kuparin ja hopean pakottajat (-sepät), puusepät, kivenhakkaajat, matonkutojat, lasinpuhaltajat, kristallinhiojat…
Vuoden 1941 heinäkuun neljäntenä päivänä lopetettiin kaikki työt DS:n rakennustyömaalla. Pian rakennustekniikka vietiin puolustusasemille, Samaan tarkoitukseen käytettiin satoja tuhansia tonneja jo varattua materiaalia: sementtiä – bunkkereiden rakentamiseen, sodassa terästä tarvitaan aina, jalopuuta käytettiin hävittäjälentokoneiden Lagg-3 valmistuksessa. DS:n runko leikattiin pian alas. Purkaminen on aina helpompaa kuin rakentaminen.
Vuoden 1941 lokakuussa koottiin tuhannet DS:n rakentajat kansanpuolustusdivisiooniin ja heitettiin panssarivaunujen alle. Venäjän parhaat mestarit: asentajat, hitsaajat, lasinpuhaltajat, sepät, koristepuusepät ja marmorinhiojat – kaikki, kaikki, kaikki lyötiin turpeeseen Moskovan läheisillä lumisilla aukioilla.
DS:ää alettiin sodan jälkeen rakentamaan monta kertaa uudelleen, mutta joka kerta siitä luovuttiin. Vuonna 1956 Hrutshev paljasti Stalinia puolueen XX kongressilla (38): ”Katsomatta kolmekymmentä vuotta sitten tehdylle päätökselle rakentaa Kongressien Palatsi Vladimir Iljitshin muistomerkiksi se palatsi ei ole vieläkään valmis, sen rakentamista lykätään koko ajan eteenpäin ja projekti alkaa vajoamaan unohduksen helmaan.” Sali vastasi vilpittömin pahanmielenhuudoin.
Voi tuntua, että jos Palatsi tuli mieleen, kun Stalinia syytettiin siitä, että hän ei rakentanut Palatsia valmiiksi, niin rakentakaa sitten itse. Mikä estää? Perustuksethan säilyivät … Muuten ne perustukset ovat täysin ainutlaatuiset, uivat. Patsaan alustan oli tarkoitus uida kuten lautanen vesiammeessa. Maanjäristyksetkään eivät uhkaa sellaista perustusta. Kun Stalin ei rakentanut DS:ää valmiiksi, niin, siinä se on ainutlaatuinen perustus – ottakaa ja rakentakaa!
Mutta Hrutshev ei alkanut rakentamaan DS:ää. Hän ei jättänyt edes jälkipolville mahdollisuutta DS:n rakentamiseksi. Hrutshev käski täyttää perustusaltaan vedellä ja rakentaa sen ympärille pukukopit, Tuloksena oli maailman suurin avoin uima-allas. Se on suurenmoinen idea – avoin uima-allas. Mutta talvellahan se jäätyy? Meillä ei jäädy. Uima-altaan vettä päätettiin lämmittää. Ja lämmitettiin. Miten paljon tarvitaan energiaa, että helmikuisessa Moskovassa lämmitetään vettä maailman suurimmassa uima-altaassa? Miten paljon kuluu energiaa, ettei allas jäädy edes yöllä?

Rehellisesti sanoen, en minä tiedäkään miten paljon siihen tarvitaan energiaa. Kukaan ei tiedä. Oliko meillä kukaan vastuussa mistään? Kuka meillä laski kansan kopeekoita? –
Mutta se siitä, kun jo puhumme kansan vallasta. Älkäämme poiketko teemasta – maailman suurimmasta kattamattomasta uima-altaasta. Käveleskelin välillä pitkin ikivanhaa kaupunkia, narisutin lunta, uimalan kohdalta nousi sumu kuten Vesuviuksesta Napolin lähellä. Pian selvisi, että liikakosteus, joka sen jättiläisen kohdalla höyrystyy, hävittää tauluja Volhonkan kadun museossa ja lähikortteleiden taloja, rikkoo sähköjohtoja ja rauta-aitoja, savupiippuja ja peltikattoja … Siten Hrutshevin idea käyttää  DS:n perustuksia muuhun tarkoitukseen ei osoittautunut oikeaksi.
Jälleen yksi historiallinen käsittämättömyys: miksi perustuksia ei käytetty alkuperäiseen tarkoitukseen? Miksi DS:ää ei rakennettu?
Meille kerrotaan, että siellä oli pehmeä maaperä. Mutta edellisen vuosisadan (sitä edellisen –jp) teknologit kykenivät samalle maaperälle rakentaa Kristus Vapahtajan pääkirkon. Eikä ollut mitään hätää, seisoi ylpeästi. Suuret kirkot Pietarissa – eihän niitäkään ole rakennettu graniittikalliolle. Rooman Colosseum rakennettiin suolle ja on seissyt vuosituhansia, seisoo vieläkin, ellei jostakin ilmesty joku ”viisas” joka murskaa sen lopullisesti.
Lontoossa on Pyhän Pauluksen kirkko – samoin suolle rakennettu, kuten, muuten, koko kaupunkikin. DS olisi ollut ainoalaatuinen rakennelma, maailman suurin, mutta myös rakennustekniikka on oleellisesti edennyt Colosseumin ajoista. Enkä minä suotta kertonut uivasta perustuksesta. Stalinin suunnittelijat tiesivät rakentamisesta jotakin.
Viite pehmeään maaperään on keksitty jälkeenpäin. Jos rakentajat olisivat heti kertoneet: maaperä on pehmeä, tähän ei voi rakentaa, niin rakentaminen olisi keskeytetty, syy on tiedossa. Mutta rakentajille ei tullut sellaisia epäilyksiä, ei vuonna 1940 eikä vuonna 1941, DS:ää rakennettiin iskutyön nimissä vauhdikkaasti. Saako rakentamisen lopettamisen perusteluna käyttää asiaa, jota rakentajat itse eivät ole kertaakaan maininneet?
Mutta jos perusteluna on kuitenkin maaperä, onko rakennelman paikkaa mahdotonta siirtää? Mikä ihme se olisi? Me rakensimme Kuiboshevin vesivoimalaitoksen yhteen paikkaan, mutta sitten valitsimme sille uuden paikan. Moskovan valtiollisen yliopiston halusimme rakentaa töyrylle, mutta laskelmat näyttivät, että rakennus liukuisi sieltä alas Moskovajokeen. Töyryllä se olisi ollut vaikuttavampi, mutta siirrettiin kauemmas. Myös DS:n olisi voinut siirtää muualle. Vaikkapa Varpusmäelle Moskovan yliopiston tilalle, vaikkapa Ostankinoon, siellä maaperä on hyvä – sinne ruuvattiin viisisataametrinen järkäle (TV-torni – jp) maahan kuten lapsen kämmenpohjalle. –
Mutta entä jos toveri Stalinin maku muuttui?
Ei maku ei muuttunut. Sen jälkeen Moskovaan rakennettiin Stalinin käskystä maailman suurin yliopisto. No, sitä ei saa vertailla DS:n kanssa. Laitettaessa Moskovan yliopisto ja DS rinnakkain vertailemme kissanpoikaa tiikeriin. Minä yksinkertaisesti korostan, että Stalinin rakkaus monumentaalisia rakennuksia kohtaan säilyi loppuun saakka. Jos hänen elämänsä olisi jatkunut kauemmin, hän olisi rakentanut Moskovan ristiin rastiin täyteen ”yliopistoja” ja ”ulkoministeriön tornitaloja”. Eikä ainoastaan Moskovan. Se tyyli liikkui ylpeällä marssiaskeleella pitkin valtakuntaa ja valui myös yli rajan – Pekingistä Varsovaan.
Vieläkin väitellään DS:n rakentamisen lopettamisesta. Mutta perustelu on ilmeinen. Perustelu on sama, miksi Stalin kieltäytyi vastaanottamasta ”Voitonparaatia” ja pitämästä kunniamerkkejä, joilla häntä palkittiin vuonna 1945. Että ymmärtäisi perustelun, pitää yksinkertaisesti muistella DS:n tarkoitusta, pitää muistaa, mihin tarkoitukseen se oli tarkoitus rakentaa. –
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto muodostettiin 30.12.1922. Siinä nimityksessä ei ole minkäänlaisia kansallisia tai maantieteellisiä rajoituksia. Perustajien aikomusten mukaisesti sen muodostuman piti laajentua koko maailmaan. Neuvostoliiton vaakunaksi tuli maapallon kuva, jossa oli kommunismin symbolit. Juuri nimenomaan Neuvostoliiton muodostamisen päivänä Sergei Kirov esiintyi (40) ja teki ehdotuksen rakentaa Neuvostoliiton Palatsi. Toveri Kirov selitti symbolista merkitystä: ”Se rakennuksen täytyy muodostua kommunismin tulevan mahtavuuden ja sen voittokulun vertauskuvaksi, ei ainoastaan meillä, vaan myös siellä, Lännessä”. Sekä tarkensi: Palatsi pitää rakentaa, jotta siellä saa ottaa vastaan Neuvostoliiton kokoonpanoon VIIMEISEN TASAVALLAN. Kukaan ei ennustanut silloin, mikä on viimeinen: Argentiinan Sosialistinen Neuvostotasavalta vaiko kenties Uruguayn SNTV, mutta siihen uskottiin varmasti – joskus me otamme sen omaan veljelliseen perheeseemme. Juuri siihen tarkoitukseen DS päätettiin rakentaa.
Lenin kuoli kolmetoista kuukautta myöhemmin. Stalin vannoi Leninin ruumisarkulla valan (41): ”… Lähtiessään luotamme, toveri Lenin toivoi, että me voimistaisimme ja laajentaisimme tasavaltojen Liittoa. Me vannomme Sinulle, toveri Lenin, että me täytämme kunniakkaasti sen käskyn…” Juuri ne sanat aiottiin hioa suurilla kirjaimilla pääsalin seinälle. DS itse olisi ollut kuten Leninin muistomerkki. Mutta se on vain ensivaikutelma. Todellinen aikomus oli kuitenkin hieman toisenlainen: Marx ja Engels olivat teoreetikkoina alkuunpanijat, heille piti tulla muistomerkit peruspatsaan rinnalle. Jättiläismäiset, mutta verrattuna satametriseen Leniniin kuitenkin pikkuiset. Lenin oli käytännön mies, Lenin alkoi viemään teoriaa käytäntöön, hän saattoi voimaan onnellisen elämän vain kuudesosassa mannerta, Lenin saa siitä hyvästä patsaan vastaavin mitoin.
Mutta DS:n päällimmäiseksi arvoksi ei olisi saanut ei Marx, Engels, eikä Lenin, vaan Stalinin vala. Koko monumentin piti symboloida kommunismin lopullista voittoa maapallolla ja sen piti siksi olla valan silmin nähtävä kuva.
Stalinia ei ollut tarkoitus kuvata suoraan patsaiden ja reliefien rivissä, mutta sen palvontapaikan piti kuulua hänelle: Stalin – maailmanhistorian suurimman teon suorittaja. Toveri Stalin lupasi laajentaa Liittoa – näette, hänen valansa on seinällä, - toveri Stalin täytti oman juhlallisen vakuutuksensa kunnialla!
Sellainen oli aikomus …
Kiinnostusta herättää myös tosiasia, että yksi DS:n projekteista, joka esitettiin kilpailussa, oli tällainen: kun rakennusta katsotaan ylhäältä, se kuvaisi Neuvostoliiton olemassa olevia rajoja. Sen projektin esittäjät vihellettiin riemukkaasti ulos – he eivät olleet ymmärtäneet, ei tehtävän luonnetta, DS:n tarkoitusta, eikä historiallista ajankohtaa: mehän alamme laajenemaan. Meidän rajamme – sehän on koko maailma.
Kysymykseen, miksi DS:ää ei rakennettu, saa vastata hyvin yksinkertaisesti: siksi, että Stalin ei täyttänyt omaa lupaustaan. Siksi, että Stalin päästi Toisen maailmansodan valloilleen, mutta jäi sen loppuessa käytännöllisesti katsoen samoille rajoille, kuin ennen sotaa. Hän tiesi, että pysyvä yhdessäelo normaalin yhteiskunnan kanssa ei ole mahdollista, mutta sitä yhteiskuntaa hän ei kyennyt voittamaan. Toisen maailmansodan tulokset merkitsivät kommunismin murskaamista maailman mittakaavassa. Viimeistä tasavaltaa ei tullutkaan ottaa vastaan Neuvostoliiton perheeseen, siksi ei tarvittu myöskään palatsia sitä juhlallista tapahtumaa varten.
Ero meidän ja fasistien välillä oli siinä, että päätös rakentaa DS (Kongressien Palatsi – jp) ja tehdä Moskovasta Maailmanlaajuisen Sosialististen Neuvostotasavaltojen pääkaupunki tehtiin jo ennen kuin Adolf Hitler kastoi sulkansa mustepulloon ja kirjoitti ensimmäisen rivin kirjastaan. Ja vielä: omille tuleville rajoilleen Stalin ei aikonut rakentaa monumentteja eikä linnoja. Tulevan Neuvostoliiton piti olla sellainen, josta puuttuu rajat. Sitä suunniteltiin rajattomaksi.[i]


 

[i] Viktor Suvorov, Viimane Vabariik; sivu 59 

 

Tarton rauhansopimuksesta 90 vuotta

2.2.2010 21.04 | Juhani Putkinen | Yleinen

Virossa on juhlittu tänään Viron ja Venäjän välisen Vapaussodan 90 vuotta sitten päättänyttä Tarton rauhansopimusta. Virolaiset pitävät sitä sopimuksen alkuperäiskappaletta Viron Tasavallan syntymätodistuksena. Se alkuperäiskappale on tietenkin virolaisille äärettömän arvokas ja oli tänään nähtävänä Tartossa juuri siinä rakennuksessa, jossa se 90 vuotta sitten allekirjoitettiin.

Venäjä hyökkäsi Viroon yrittäen valloittaa koko Viron, mutta onneksi Viro voitti silloin Vapaussotansa. Viron itsenäistymisen aikoihin Georgia palautti itsenäisyytensä, mutta valitettavasti Georgia hävisi sodan kun Venäjä hyökkäsi jälleen Georgiaan.

Virolaiset ennättivät ennen Toista Maailmansotaa rakentaa Virosta rikkaan ja hyvinvoivan valtion. Georgia oli senkin aikaa Venäjän miehittämänä, joten Georgia on nyt oleellisesti köyhempi kuin Viro.

Virolaisilla oli selkäytimessä se vapauden ajanjakso, sekä kunniakkaat taistelut vuodelta 1944, joten nousu oli nopeaa neukkulan romahdettua.

Kova kilpailu Liettuan uudesta ydinvoimalasta

2.2.2010 7.46 | Juhani Putkinen | Yleinen

25 yritystä kilpaili ensimmäisellä kierroksella siitä kuka saa rahoittaa ja rakentaa Liettuaan uuden ydinvoimalan. Liettuan energiaministeri Arvydas Sekmokasen mukaan näistä on nyt valittu viisi tahoa jatkamaan kilpailua. Huhtikuussa tapahtuu seuraava karsinta - enää kaksi kilpailijaa pääsee jatkoon. Niistä kahdesta valitaan sitten voittaja, joka pääsee rahoittamaan ja rakentamaan Liettuan uuden suuren ydinvoimalan.

http://www.e24.ee/?id=219171

Bussit on kiellettävä

1.2.2010 11.36 | Juhani Putkinen | Yleinen

Kiinassa Tianjinissa 40-vuotias Zhang kaappasi bussin ja kaahasi kaupungin lävitse. 9 ihmistä sai surmansa ja 11 loukkaantui. Zhangia pysäyttämään lähetettiin poliisiautoja. Zhang törmäsi niistä kolmeen vahingoittaen neljää poliisia ennen kuin hänet onnistuttiin pysäyttämään.
Mm. Uuden Suomen pistoolivastaisen linjan mukaisesti bussit tulee nyt kieltää.

http://www.delfi.ee/news/paeva…d=28875673

Kaukolämpö on erittäin haavoittuvaa

31.1.2010 9.59 | Juhani Putkinen | Yleinen

Turussa rikkoutui YKSI kaukolämpöputki - ja saman tien 150 000 turkulaista oli ilman lämmitystä (ja lämmintä vettä). Viranomaiset valmistautuivat jo evakuoimaan ihmisiä, etteivät palellu koteihinsa kuoliaaksi.

Kuvitelkaapa tilannetta, että vihollinen pommittaisi Turkua ja Helsinkiä kuten teki Talvisodassa ja Jatkosodassa. Pommi sinne, toinen tänne ja koko kaukolämmitys olisi saman tien poissa pelistä hyvin pitkän aikaa.

Kaukolämmön  järkevyyttä pitää miettiä myös tältä kannalta - eli kaukolämpö EI ole järkevä lämmöntuotantomuoto. Lisäksi on huomioitava, että pääsääntöisesti kaukolämpö tuotetaan erittäin saastuttavasti - polttaen mm. kivihiiltä, öljyä, turvetta tai haketta. Huoltovarmuus on huono niilläkin, mutta maakaasulla se on aivan olematon. Maakaasun tulo loppuu saman tien kun Venäjä vääntää hanan kiinni.

Rauhan aikana sähkölämmitys on ehdottomasti paras ratkaisu - niin toimintavarmuuden kuin ympäristöystävällisyyden ja kokonaiskustannusten kannalta. On rakennettava runsaasti lisää ydinvoimaa.

Poikkeusoloja varten on hankittava suuria dieselgeneraattoreita, jotta sähköverkon tilapäisistä häiriöistä selvitään. Sähköverkkoa on huomattavasti yksinkertaisempi korjata vauriotilanteissa kuin vesiputkia. On myös helppo vetäistä väliaikaisia ohituksia vauriokohdan eliminoimiseksi.

Vapaussota alkoi 28.1.1918

27.1.2010 17.07 | Juhani Putkinen | Yleinen

Suomi itsenäistyi 6.12.1917 ja Venäjä tunnusti näennäisesti Suomen itsenäisyyden vuoden lopussa, mutta ei vetänyt Suomesta miehitysjoukkojaan, joita oli useiden eri lähteiden mukaan tammikuun lopulla 1918 Suomessa n. 40 000 (Ohto Mannisen mukaan 75 000) miestä. Kun Suomen armeija kenraali Mannerheimin johdolla alkoi riisumaan venäläisiä joukkoja aseista Pohjanmaalla 28.1.1918 alkoi Vapaussota, jossa Suomi irtautui lopullisesti Venäjästä. Venäjä yllytti Suomen työväestöä nousemaan kapinaan vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan, sekä aseisti kapinalliset. Venäläisiä joukkoja Vapaussotaan osallistui noin 10 000 miestä[i]  (venäläisiä joukkoja hyökkäsi myös Venäjältä Suomeen Vapaussodan yhteydessä) ja punakapinallisia oli kaiken kaikkiaan noin 80 000 henkilöä. Venäläinen yleisesikuntaeversti Mihail Svetshnikov  toimi eri vaiheissa Vapaussotaa rintaman komentajana ja punaisten neuvonantajana. Venäjä tunnusti Vapaussodan aikana vain ”kansanhallituksen”, eikä laillista hallitusta, aivan kuten myös Talvisodan aikana. Vapaussodan rauhansopimus Suomen ja Venäjän välillä solmittiin 14.10.1920 Tartossa.

Lainaus: ”Venäjän sotilaallisen tappion ja tsaarin vallan kukistumisen jälkeen julistettiin Suomen itsenäisyys 1917. Sen tunnusti muiden muassa, merkillistä kylläkin, uusi venäläinen bolsevikkihallitus, mutta tämä oli vain kavalaa peliä, koska se samanaikaisesti valmisteli vahvan sotavoiman avulla maan venäläistämistä ja Neuvostoliittoon liittämistä. Vapaussota, joka syttyi tammikuussa 1918 ja päättyi saman vuoden keväällä, päätti nämä suunnitelmat; venäläiset karkoitettiin maasta ja heidän harhaanjohdetut kotimaiset kannattajansa kukistettiin ja liitettiin näin vapaaseen, demokraattiseen ja liberaaliin isänmaahan. Vuonna 1920 solmittiin rauha Venäjän kanssa, Suomi oli nyt kaikkien maiden tunnustama suvereeni valtio.”[ii]

Suomi oli demokratia

Eroaminen yhdistymistä varten

Venäläiset joukot Vapaussodan alussa

Neuvosto-Suur-Suomi

Venäjä aseisti kapinalliset

Venäjä yllytti suomalaisia punikkeja nousemaan kapinaan

Suomen armeija ja ylipäällikkö

Vapaussodan alku

Karjalan suurtaistelut Vapaussodassa

Saksa osallistui

Venäjän osallisuudesta

Jääkäreiden merkityksestä

Paasikiven näkemys Vapaussodasta

Vapaussodan rauhansopimus

Tarton rauhansopimus

Kapinallisten kuolemista

Vöyrin marssi MP3


[i] http://www.vapaussota.com/manninen.html

[ii] Eirik Hornborg, Miksi Suomi taistelee, 1991, sivut 29-30